Miten paha olo voi hiipiä niin hiljaa ja vallata koko kehon? Mulla oli hyvä päivä, olin iloinen ja näin kaveria. Olin kuskina (!) ja käytiin ottamassa uudet reiät korviin ja hakemassa kaupasta tilaamani ukulele. Sitten kaveri lähti ja menin poikaystävälle. Ihan yhtäkkiä se paha ahdistava olo sai otteensa musta. Tuntuu samalta kuin jännittäisi jotain kivaa tapahtumaa, mutta ei tunnu yhtään kivalta. Perhoset vatsassa ja jännittynyt keho, sekä ilkeät, kamalat ajatukset. Itkettää mutta en mä tahdo itkeä. Mä haluisin vaan puhua mutta ei ole ketään jolle pystyisin/voisin/haluaisin. Mä olen yrittänyt soittaa ukuleleä, katsonut youtubesta videoita jne. Yrittänyt viedä ajatuksia muualle mutta kun se ei auta.
On tässä hyviäkin asioita ollut. Kävin (taas) uudella polilla ja käynti meni loistavasti. Tapaamisessa oli lääkäri ja fysioterapeutti, molemmat vaikuttivat mukavilta ja asiat loksahtivat edes hieman parempaan suuntaan. Aloitan psykoterapian heti kun löydän terapeutin. Mä lähetin viestiä hänelle, ihmiselle jolle mä pystyn puhumaan. Olenkohan puhunut tässä blogissa mitään hänestä. Joka tapauksessa hän on ihminen joka on auttanut mua paljon muutama vuosi sitten, ja hän on nykyään valmis psykoterapeutti. Mä melkein sain sydänkohtauksen kun selasin psykoterapeuttilistoja ja hänen nimensä pomppasi esiin. Mä olen miettinyt kaksi vuotta missä hän oikein on. Ja mun onnekseni hän muisti mut. Hänellä on kalenteri täynnä, mutta sanoi että hän haluaa jatkaa mun kanssa työskentelyä, että hän keksii jonkun keinon. Ja mä niin toivon että hän löytäisi ratkaisun. Ainakin hän sanoi yrittävänsä saada mulle ajan juhannuksen jälkeiselle viikolle. Toivotaan parasta.
Pitäisiköhän ottaa temesta, näitä oloja vartenhan se on mulle määrätty. En mä tiedä.
Ei tämä elämä ota sujuakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan jokaista kommenttia.