31

Miten paha olo voi hiipiä niin hiljaa ja vallata koko kehon? Mulla oli hyvä päivä, olin iloinen ja näin kaveria. Olin kuskina (!) ja käytiin ottamassa uudet reiät korviin ja hakemassa kaupasta tilaamani ukulele. Sitten kaveri lähti ja menin poikaystävälle. Ihan yhtäkkiä se paha ahdistava olo sai otteensa musta. Tuntuu samalta kuin jännittäisi jotain kivaa tapahtumaa, mutta ei tunnu yhtään kivalta. Perhoset vatsassa ja jännittynyt keho, sekä ilkeät, kamalat ajatukset. Itkettää mutta en mä tahdo itkeä. Mä haluisin vaan puhua mutta ei ole ketään jolle pystyisin/voisin/haluaisin. Mä olen yrittänyt soittaa ukuleleä, katsonut youtubesta videoita jne. Yrittänyt viedä ajatuksia muualle mutta kun se ei auta.

On tässä hyviäkin asioita ollut. Kävin (taas) uudella polilla ja käynti meni loistavasti. Tapaamisessa oli lääkäri ja fysioterapeutti, molemmat vaikuttivat mukavilta ja asiat loksahtivat edes hieman parempaan suuntaan. Aloitan psykoterapian heti kun löydän terapeutin. Mä lähetin viestiä hänelle, ihmiselle jolle mä pystyn puhumaan. Olenkohan puhunut tässä blogissa mitään hänestä. Joka tapauksessa hän on ihminen joka on auttanut mua paljon muutama vuosi sitten, ja hän on nykyään valmis psykoterapeutti. Mä melkein sain sydänkohtauksen kun selasin psykoterapeuttilistoja ja hänen nimensä pomppasi esiin. Mä olen miettinyt kaksi vuotta missä hän oikein on. Ja mun onnekseni hän muisti mut. Hänellä on kalenteri täynnä, mutta sanoi että hän haluaa jatkaa mun kanssa työskentelyä, että hän keksii jonkun keinon. Ja mä niin toivon että hän löytäisi ratkaisun. Ainakin hän sanoi yrittävänsä saada mulle ajan juhannuksen jälkeiselle viikolle. Toivotaan parasta.

Pitäisiköhän ottaa temesta, näitä oloja vartenhan se on mulle määrätty. En mä tiedä.

Ei tämä elämä ota sujuakseen.

30

Mä en jaksa. Oon vaan itkenyt ja nukkunut koko päivän. Yksin. Poikaystävä yrittää auttaa mutta mä torjun sen. Valehtelen että kaikki hyvin. Se kävi kattomassa mua mutta lähti aika nopeasti kun sanoin että mee vaan kavereitten kanssa, mä meen nukkuun kun väsyttää. Halattiin ja siinä vaiheessa mä pidättelin täysillä kyyneleitä. Ois tehny mieli huutaa että älä mene, mä en pärjää. Mut en mä osaa tai halua sanoa. En mä edes tiedä auttaako sen läsnäolo. Kun mä en vaan tiedä mitä mä haluan. Mä vaan itken.

Meijän piti mennä keskustaan yhdessä tänään mutta mä en jaksanut. Mä tulin kotiin ja viilsin. Ja itkin. Isä taas juonut kaksi päivää putkeen nukkumatta. Järjetön ahdistus.

Kunpa joku osais lukee mun tunteita kun mä en itse sitä osaa. Voi kun mä olen väsynyt tähän kaikkeen. Millon tää loppuu?

29 (Rakkaus sateeseen)

Sataa. On satanut koko päivän. Mä avasin ikkunan ja vaan haistelen raikasta ilmaa. se on jotenkin niin lohdullinen tuoksu. Mä muistan kun muutama vuosi sitten kauhean rääkkitreenin ja syömättömyyden jälkeen mä vaan katsoin sadetta ja muistan sen tuoksun.

Ja mä ajattelin että ne ajat olisi jo jääneet taakse. Mutta ei. Tässä mä olen taas, samassa tilanteessa aina vaan uudestaan.

En mä jaksais, mutta kun mun on vaan pakko.