4

Sain viime käynnillä kerrottua hoitajalleni paljon asioita, esimerkiksi peloistani, näköharhoista ja itsetuhoisuudesta. Ruoka-asioista en puhunut, en olisi edes voinut sillä isäni oli mukana. Sanotaan nyt kuitenkin näin että ruoka ja liikunta hallitsee mun elämää liikaa. Olen hamstrannut turvaruokia sen varalta jos tuntuu että repsahtaa syömiseen.

Päätettiin, että hän ottaa asiani puheeksi tiimipalaverissa, ja hän jo alustavasti ehdotti päiväosastoa. Olen ollut nuorten päiväosastolla kolme kertaa, nyt menisin nuorten aikuisten puolelle. Kunpa voisi olla alaikäinen.

Mä oon saanut painon alemmas. Aamupaino oli 44.8 kiloa. Tällä viikolla lähtenyt 2 kiloa. Huominen paino pelottaa. Äsken mun oli pakko syödä, en halua valvoa taas koko yötä sen takia, että nälkä ei anna unen tulla. Ei vaikka unilääkkeet olisin ottanut.

Koeviikko menossa. Koulussa sovittiin, että käyn tekemässä kursseja sitten kun saan perusasiat kuntoon. Ei mun ole järkeä opiskella kun en osaa normaalia arkiasioita kuten syödä, nukkua tai kulkea julkisilla. Ehkä näin on ihan hyvä, ärsyttää vaan etten pysty opiskelemaan. Olin mä sentään tänään "töissä", eli taas avustamassa yhden tv-sarjan kuvauksissa. Jee, oon saanut edes jotain aikaiseksi.

Tämän jakson kursseista pääsen läpi luultavasti vain äidinkielen. Parempi sekin kun ei mitään. Kai. Mä en tiedä haluanko mä parantua ja päästä normaaliin elämään. Ei mua kiinnosta. Mä haluaisin vaan kuolla pois, ei tää maailma ole mua varten.

3

Vihdoin mä pystyin lopettamaan yöliikunnan. Ahdistaa tieto siitä, että mitä enemmän liikun sitä vähemmän painan. Miksi en siis liiku enempää?

Tänään maanantaina on koulussa palaveri opiskeluuni liittyen sekä käynti hoitajani luona. Tuntuu niin turhauttavalta käydä missään kun apua en kuitenkaan saa. Mä en ole sairas kenenkään mielestä. He polilla miettivät tarvitsenko ollenkaan apua. Haluaisin sanoa että kyllä tarvitsen, mutta en pysty siihen.

Aamupaino oli tänään 45,2kg. Suunta alaspäin kaikilla elämäni osa-alueilla. Jee.

2

Ruoka ahdistaa aivan helvetisti, ja silti mä syön. Miksi en vain osaa olla syömättä niin kuin ennenkin? Se vaan tuntuu niin vaikealta.

Painan 45,6 kiloa. 6 kiloa enemmän kuin laihimmillani. 

Näin unta jossa sain aivan hirveän paniikkikohtauksen ja kuolin. Kun heräsin en puoleen tuntiin erottanut mikä on todellista ja mikä ei. Koko päivän olen ollut varpaillani, en ole varma olenko olemassa vai en.

Ensi viikolla on koeviikko, enkä ole ollut koulussa melkein kuukauteen. En luultavasti saa suoritettua tämän jakson kursseja. Miten meni noin niinkuin omasta mielestä taas.

Mä haluaisin niin kovasti tappaa itseni, mutta mä en uskalla. Kävisipä kuoleminen jotenkin vahingossa. Mä en tiedä että jaksanko edes yrittää kammeta tästä suosta ylös. Mä en jaksa välittää mistään.

1

Pakko aloittaa aivan puhtaalta pöydältä tämä kirjoittaminen. Voi kun elämänkin saisi aloittaa aivan alusta, uutena ihmisenä. Tämä blogi keskittyy lähinnä ajatuksiini ja elämääni eri psyykkisten sairauksien kanssa. Tiedän elämäni olevan helppoa verrattuna vaikka skitsofrenikon elämään, mutta olen huomannut kirjoittamisen olevan ainoa keino saada ajatukseni edes jotenkin kuuluviin. Siispä tämä blogi tulee sisältämään lähinnä angstia. En pakota ketään lukemaan blogiani, joten älä sinäkään tule käskemään minua muuttamaan ajatusmaailmaani.

Mun 18-vuotiaan elämään kuuluu vaikea paniikkihäiriö, masennus, epätyypillinen syömishäiriö sekä uuten jäsenenä epävakaa persoonallisuushäiriö. Tämän combon kanssa eläminen on välillä todella vaikeaa, kun lisätään se, että minkäänlaista terapiaa en saa. Kaikenlaisia hoitomenetelmiä on kokeiltu, mutta niistä selitän myöhemmin.

Sairaudet estävät nykyään kotoa poistumisen lähes kokonaan. Lukiota käyn kotoa käsin, kun en pysty matkustamaan julkisilla, enkä koulussa pysty olemaan ollenkaan. Olen musiikkilinjalla, ja harrastan näyttelemistä sekä käyn konservatoriolla teoriatunneilla. Ärsyttää suunnattomasti, etten pysty elämään normaalia nuoren aikuisen elämää. Nyt katson tulevaisuutta mustien lasien läpi, mutta ajatukseni ja mielialani heittelee lähes koko ajan.

Tämä taitaa riittää ensimmäiseksi postaukseski. Kirjoitustahti vaihtelee, joskus saatan kirjoittaa monta kertaa päivässä, joskus voi mennä kaksikin viikkoa ilman postausta. Toivotan kaikki tervetulleeksi lukemaan elämääni, jos tänne blogiini lukijoita eksyy.