Vuosi 2017 on ollut edeltäjäänsä parempi. Asiat ovat menneet niin paljon parempaan päin, vaikka mitään aivan hirveitä muutoksia ei ole tapahtunut. Ajattelin käydä läpi vähän asioita, joita muistan tämän vuoden varrella tapahtuneen.
Tammikuu
Aloitin 6 viikon päiväsairaalajakson 12.1. Aluksi en tykännyt siellä olemisesta yhtään, mutta jo ensimmäisen viikon jälkeen mieleni muuttui. Sain kavereita ja pidin rytmistä mitä se toi elämääni. Sain vähän otetta elämästäni, mikä oli uusi juttu marras-joulukuun kaoottisen tilanteen jälkeen.
Söin kokonaan vegaanisesti.
Helmikuu
Helmikuu meni melkein kokonaan päiväsairaalassa, kuun loppupuolella hoitojakso loppui ja siirryin takaisin polikäynneille.
Parhain asia mitä koko vuonna tapahtui, oli helmikuun yksi päivä kun aloin seurustelemaan poikaystäväni kanssa. Yhdessä olemme vieläkin, ja toivottavasti yhteiselomme jatkuu yhtä hienosti kuin tähänkin asti.
Pohdin myös paljon syömishäiriötä ja sitä, miksi siitä ylipääseminen on niin vaikeaa.
Kävin Apulannan keikalla.
Maaliskuu
Maaliskuussa aloin syömään yli kulutukseni ja yritin nostaa painoa. Kuitenkin parin viikon jälkeen syöksyin takaisin ana-maailmaan ja viilsin taas.
Join taas vähän enemmän ja koin elämän turhaksi. Haudoin itsemurhaa.
Huhtikuu
Huhtikuusta en muista paljoa, enkä edes kirjoittanut silloin kuin yhden postauksen.
Mietin aikuislukiota yhtenä vaihtoehtona lukion käymiselle.
Toukokuu
Toukokuussa odotin innolla tulevaa kesää. Lämpö ja valoisuus nosti mielialaani huimasti ylöspäin.
Painoin ensimmäistä kertaa elämässäni49 kiloa, ja siinä painossa olen edelleen.
Loppu kuusta sekakäytin ja sekoilin ystäväni kanssa. Sekoilu tuotti tulokseksi päivystysreissun ja viiltohaavan tikkauksen. Mieliala valahti alemmas.
Saimme teatteri-porukallamme näytelmän valmiiksi ja pidimme esitykset.
Kesäkuu
Masensi erittäin paljon. Polikäynnit loppui toukokuun puolella ja odottelin kutsua uudelta polilta. Kävin siellä pari kertaa lääkärin juttusilla ja aloin etsimään psykoterapeuttia. Huomasin vanhan "työntekijäni" valmistunen psykoterapeutiksi ja kävin hänen luonaan. Sovimme aloittavamme terapian kun on sopiva aika.
Täytin 19-vuotta.
Heinäkuu
En muista heinäkuusta mitään. :D
Elokuu
Hyppäsin siskoni kanssa tandem-benjihypyn.
Aloitin opiskelun aikuislukion puolella, ja sain koulurytmin taas rullaamaan.
Aloitin psykoterapian.
Syyskuu
Näin kuvista miltä äitini näyttää nykyään ja järkytyin.
Pidin parin viikon laihdutusjakson ja ahdistuin painosta enemmän ja enemmän.
Lokakuu
Aloitin Brintellixin syömisen.
Sekakäytin.
Syyslomalla olin yötä mummolassani pitkästä aikaa.
Halloweenina join itseni älyttömän huonoon kuntoon, joka sai mut tajuamaan etten enää koskaan halua olla niin humalassa.
Marraskuu
Kävin sydänfilmissä, keuhkokuvissa ja verikokeissa.
Parhaan ystäväni sekä poikaystäväni synttärit olivat loppu kuusta.
Joulukuu
Oli itsenäisyyspäivä ja pari päivää vapaata koulusta.
Joululoma alkoi 19. päivä ja kirjoitin pari esseetä jotka olivat rästissä.
Vietimme joulua poikaystäväni kotona sekä mummilassani.
Huomenna pitäisi viettää uutta vuotta ystäväni kanssa sekä käydä poikaystäväni järjestämissä pippaloissa. Tällä kertaa pyrin ottamaan rauhallisesti ja juoda hillitysti. Halloweenin tapahtumat kolkuttelee vielä mielessä.
Tälläinen oli sitten tämä vuosi. Aika menee äärettömän nopeasti eikä tunnu yhtään siltä että vuosi on jo taas vaihtumassa. Huomenna tulee uuden vuoden lupauksista postausta, sekä kerron miten täytin viime vuonna asettamani lupaukset.
lauantai 30. joulukuuta 2017
lauantai 23. joulukuuta 2017
Blind-fold on you cannot hide (41)
Taas yksi uneton yö. Tai no onhan tätä yötä vielä jäljellä, mutta en usko että saan nukuttua ollenkaan. Otin unilääkkeen mutta ei sekään auta. Päässä pyörii ajatuksia ja kaikki tuntuu taas vaihteeksi niin helvetin vaikealta.
Kuulokkeet päässä musiikki huutaa täysillä mutta mun ajatukset eivät jätä mua rauhaan millään. Tekisi mieli lähteä ulos juoksemaan paljain jaloin ja tuntea edes jotain. Mulla on niin tyhjä olo vaikka tunnen kaiken niin suuresti. Menneisyydestä tulee takaumia jatkuvalla syötöllä enkä mä saa niitä loppumaan. Etsin netistä muiden ihmisten tarinoita ja kerään tietoa, mutta olen lukenut jo kaiken.
Kunpa olisin tappanut itseni vuosia sitten.
Jouluaatto on huomenna. Vihaan joulua, jouluna ei ikinä tapahdu mitään hyvää. Valitettavasti alkoholi kuuluu oman perheeni jouluun, tosin se kuuluu muutenki jokaiseen viikonloppuuni. En itse juo kuin maksimissaan kerran kuukaudessa, mutta tuntuu että kaikki mun ympärillä on ympäri päissään pari päivää viikosta. Ja mä vihaan humalaisia ihmisiä.
Näin tänään sattumalta yhden ihmisen, joka aina kertoo kuinka mä olen niin iloinen ja nauravainen aina. Ilopilleri. Sellanen mä haluankin olla, ja pääsääntöisesti olenkin. Silti näinä vaikeina hetkinä tekisi mieli vain huutaa kaikkien ihmisten naamaa päin että mä en jaksa olla aina se johon ei satu mikään. Mulla on paksu nahka enkä halua aina näyttää jos muhun sattuu. Mutta ei kai kukaan tahdo? Mä en vaan edes välillä saa näyttää sitä että mä en jaksa. Koko ajan ulkopuolelta tulee paineita, kuinka mun pitäisi muuttaa pois kotoa, pärjätä ylioppilaskirjoituksissa, olla panikoimatta, elää kun mulla ei ole mitään syytä käyttäytyä näin. Mulla on ollut helppo elämä, mun pitäisi olla niin helvetin kiitollinen siitä että mä edes elän. Olla niin kiitollinen kaikesta. Kyllä mä olenkin. Tiedän että elämä ei ole ruusuilla tanssimista, mutta munkin elämässä on tapahtunut asioita joita ei kuuluisi tapahtua. Ja juuri nyt musta tuntuu etten pääse noista asioista yli.
Enkä mä osaa puhua kenellekään. Ehkä ennen osasin, mutta en enää. Sekin taito on otettu multa pois.
Mä en vaan jaksa välittää enää mistään.
Kuulokkeet päässä musiikki huutaa täysillä mutta mun ajatukset eivät jätä mua rauhaan millään. Tekisi mieli lähteä ulos juoksemaan paljain jaloin ja tuntea edes jotain. Mulla on niin tyhjä olo vaikka tunnen kaiken niin suuresti. Menneisyydestä tulee takaumia jatkuvalla syötöllä enkä mä saa niitä loppumaan. Etsin netistä muiden ihmisten tarinoita ja kerään tietoa, mutta olen lukenut jo kaiken.
Kunpa olisin tappanut itseni vuosia sitten.
Jouluaatto on huomenna. Vihaan joulua, jouluna ei ikinä tapahdu mitään hyvää. Valitettavasti alkoholi kuuluu oman perheeni jouluun, tosin se kuuluu muutenki jokaiseen viikonloppuuni. En itse juo kuin maksimissaan kerran kuukaudessa, mutta tuntuu että kaikki mun ympärillä on ympäri päissään pari päivää viikosta. Ja mä vihaan humalaisia ihmisiä.
Näin tänään sattumalta yhden ihmisen, joka aina kertoo kuinka mä olen niin iloinen ja nauravainen aina. Ilopilleri. Sellanen mä haluankin olla, ja pääsääntöisesti olenkin. Silti näinä vaikeina hetkinä tekisi mieli vain huutaa kaikkien ihmisten naamaa päin että mä en jaksa olla aina se johon ei satu mikään. Mulla on paksu nahka enkä halua aina näyttää jos muhun sattuu. Mutta ei kai kukaan tahdo? Mä en vaan edes välillä saa näyttää sitä että mä en jaksa. Koko ajan ulkopuolelta tulee paineita, kuinka mun pitäisi muuttaa pois kotoa, pärjätä ylioppilaskirjoituksissa, olla panikoimatta, elää kun mulla ei ole mitään syytä käyttäytyä näin. Mulla on ollut helppo elämä, mun pitäisi olla niin helvetin kiitollinen siitä että mä edes elän. Olla niin kiitollinen kaikesta. Kyllä mä olenkin. Tiedän että elämä ei ole ruusuilla tanssimista, mutta munkin elämässä on tapahtunut asioita joita ei kuuluisi tapahtua. Ja juuri nyt musta tuntuu etten pääse noista asioista yli.
Enkä mä osaa puhua kenellekään. Ehkä ennen osasin, mutta en enää. Sekin taito on otettu multa pois.
Mä en vaan jaksa välittää enää mistään.
keskiviikko 6. joulukuuta 2017
🇫🇮 (40)
Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi 100 vuotta. Mä olen ylpeä ja kiitollinen siitä että saan asua näin turvallisessa ja kauniissa maassa.
Mä olen siinä mielessä onnekas, että olen aina saanut jonkinlaista apua enkä ole ollut vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta. Vaikka hoidon piirissä on heitelty vähän sinne ja tänne, mua ei ole koskaan jätetty ihan kokonaan yksin. Enkä joudu jättämään hoitoja kesken sen takia ettei mulla ole varaa maksaa esimerkiksi terapiaa, Kela antaa tukea. Kun jouduin leikkauksiin, ei perheeni tarvinnut miettiä että pystyvätkö he maksamaan hoitoni, sillä terveydenhoito on todella halpaa verrattuna moniin muihin maihin.
Suomessa on ilmainen oppivelvollisuus ja toisen asteen koulutus on materiaaleja lukuunottamatta ilmaista. Unohtamatta kouluruokaa.
Itse rakastan Suomen luontoa. Vaikka itse asun suuressa kaupungissa, metsät ja järvet ovat ihan käden ulottuvilla. Täällä on kaikki neljä kaunista vuodenaikaa.
On niin paljon mainitsemisen arvoisia asioita, mutta jos kirjottaisin ne kaikki tämä postaus jatkuisi loputtomiin.
Näin yksinkertaisesti, mä olen ylpeä suomalainen. Meillä on kaunis maa.
Mä olen siinä mielessä onnekas, että olen aina saanut jonkinlaista apua enkä ole ollut vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta. Vaikka hoidon piirissä on heitelty vähän sinne ja tänne, mua ei ole koskaan jätetty ihan kokonaan yksin. Enkä joudu jättämään hoitoja kesken sen takia ettei mulla ole varaa maksaa esimerkiksi terapiaa, Kela antaa tukea. Kun jouduin leikkauksiin, ei perheeni tarvinnut miettiä että pystyvätkö he maksamaan hoitoni, sillä terveydenhoito on todella halpaa verrattuna moniin muihin maihin.
Suomessa on ilmainen oppivelvollisuus ja toisen asteen koulutus on materiaaleja lukuunottamatta ilmaista. Unohtamatta kouluruokaa.
Itse rakastan Suomen luontoa. Vaikka itse asun suuressa kaupungissa, metsät ja järvet ovat ihan käden ulottuvilla. Täällä on kaikki neljä kaunista vuodenaikaa.
On niin paljon mainitsemisen arvoisia asioita, mutta jos kirjottaisin ne kaikki tämä postaus jatkuisi loputtomiin.
Näin yksinkertaisesti, mä olen ylpeä suomalainen. Meillä on kaunis maa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)