Se on tämän päivä tunne. Ahdistaa ajatukset, muistot, kaikki. Tekee pahaa niin paljon että sattuu. Oonko mä oikeasti vaan niin epävakaa että ylireagoin liikaa, vai onko mulla syy tuntea näin?
Viikonloppu alkoi hyvin, mulla oli aivan helvetin kivaa. Aloteltiin kaverin kanssa kotona, juotiin muutama siideri ja laulettiin (voi meidän naapureita). Lähettiin siitä sitten eteenpäin paikalliseen, missä mun poikaystävä ja muita kavereita oli. Kaikki meni hyvin, kaikilla oli kivaa. Mun siskon hyvä ystävä tuli juttelemaan meille tyttöystävänsä kanssa. Vähän myöhemmin kun tulin vessasta, nämä pyytävät mua tulemaan luokseen, ja no menin tietysti. Siinä sitten ehdoteltiin kaikkea ja läpällä nauraen vaan vastasin myöntävästi. Sitten muistan kuinka tämän siskoni ystävä käänsi minut itseensä kohti ja suuteli mua, ja kun nauroin ja yritin päästä pois, se vaan painoi mua itseensä vasten.
Sen jälkeen mä jotenkin sekosin. Mun poikaystävä luuli että mä olin itse mennyt suutelemaan tätä toista miestä, ja siitä sitten sekosin enemmän. En tiennyt enää että kuka on kuka, ja kun poikaystäväni koski muhun, mä näin sen tilalla vaan jonkun toisen. En muista paljoa, juoksin ystäväni ja poikaystäväni luota pois toiselle bussipysäkille, ja istuin jalkakäytävällä miettien hyppäänkö läheiseltä sillalta alas moottoritielle. Mun ohi ajoi poliisit ja ne kyseli multa mihin oon menossa, ja vastasin että kotiin. Bussikuski päästi mut ilmaiseksi, koska mulla ei ollut rahaa maksaa yömaksuja. Jäin kotini läheisellä pysäkillä ja juoksin metsän poikki kotiin, ja kotona vedin temestaa ja mirtazapinia naamaan. Mun kaveri ja poikaystävä tuli sitten meille jossain vaiheessa, vähän mun jälkeen. Poikaystäväni otti lääkepurkin pois kädestäni ja tämän jälkeen kai sammahdin.
Eli hienosti meni. Hyvä Usva, voitko vaikka tämän tyhmän turhasta ylireagoimisen. Tää on mun vika. Mun vika mun vika mun vika.
Kännykkäni ilmoitusvalo alkoi vilkkumaan. Tämä siskoni ystävä on tykännyt parista vanhasta instagram-kuvastani.
Tämä mies on tuntenut mut aivan mun syntymästäni asti. Se on ollut sellainen isoveli-hahmo mulle. Se on yksi syy siihen, miksi tämä ahdistaa mua näin paljon. Mua ällöttää mun keho, mä en halua että kukaan ajattelee mua minään seksiobjektina. Pitäisikö mun laihduttaa itseni luurangoksi, etten ole mitenkään naisellinen? Toisaalta siinäkin on riskinsä, eihän lapsetkaan välty ahdistelulta. Ehkä mä näytän ja käyttäydyn kuin huora, ja sen takia mä ansaitsen kaiken. Jos mä en ite välitä turvallisuudestani, miksi kukaan muukaan välittäisi.
Tunnin päästä alkaa koulu. Mä en tahdo mennä, mutta mun on pakko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan jokaista kommenttia.