No, lopetin Brintellixin käytön, ja lääkäri määräsi tilalle Venlafaxinia. Tällä hetkellä annos on 225mg, mutta mitään suuria muutoksia voinnissa ei ole tässä ajassa vielä tapahtunut. Lisäksi viime viikon käynnillä sain "tarvittavaksi" lääkkeeksi Propralin, jonka pitäisi tasata paniikkikohtauksessa fyysisiä oireita, kuten jäätävää sydämen tykytystä. Lisäksi syön Mirtazapinia samaa 15mg annosta.
Venlafaxinin myötä painoni on laskenut muutamia kiloja. Sain lähetteen ravitsemusterapeutille ja odottelen aikaa sinne. Tiedän, että mun on pakko nostaa painoa. Mun keho tarvitsee lisää energiaa, samoin aivot. Painon putoamisen myötä mun ajatukset ovat siirtyneet taas sinne "anorektiselle" puolelle. Tätä mä pelkäsin, ja sanoinkin siitä lääkärille. Mä en halua että mun huonot ajatukset ottaa enää yhtään enempää valtaa. Mua vaan pelottaa aivan sairaasti se, että musta tulee "normaalin kokoinen".
Tähän painonlaskuun liittyen mulla on niin paljon eri ajatuksia päässä. On se puoli, joka haluaa olla pienintäkin pienempi, ja sitten on se puoli, joka haluaa olla terve. Mä tiedän, että mä olen pienikokoinen. Saan kuulla siitä paljon, ja kyllä itsekin tokaisen vähän väliä, kuinka lyhyt olen muihin verrattuna. Jotenkin se on vain luontevaa, ja monet heittävät vitsiä pienuudestani. Ja se on ihan fine, oikeasti. Mutta kyllä mua myös ärsyttää se, että näytän aivan 12-vuotiaalta pikkutytöltä. Ehkä mut on vain luotu olemaan näin pieni, ja mun paino nousee vasta aikuisemmalla iällä. Pitää vain yrittää hyväksyä tämä kroppa.
Tähän painonlaskuun liittyen mulla on niin paljon eri ajatuksia päässä. On se puoli, joka haluaa olla pienintäkin pienempi, ja sitten on se puoli, joka haluaa olla terve. Mä tiedän, että mä olen pienikokoinen. Saan kuulla siitä paljon, ja kyllä itsekin tokaisen vähän väliä, kuinka lyhyt olen muihin verrattuna. Jotenkin se on vain luontevaa, ja monet heittävät vitsiä pienuudestani. Ja se on ihan fine, oikeasti. Mutta kyllä mua myös ärsyttää se, että näytän aivan 12-vuotiaalta pikkutytöltä. Ehkä mut on vain luotu olemaan näin pieni, ja mun paino nousee vasta aikuisemmalla iällä. Pitää vain yrittää hyväksyä tämä kroppa.
Ainiin, tänä keväänä kirjoitin kaksi ainetta, ruotsin ja äidinkielen. Stressasin koetilannetta paljon enemmän kuin itse kokeita. En lukenut ollenkaan, ja tulokset luultavasti ovat sen mukaiset. Alustavat tulokset ovat tietysti jo tulleet, ja ne ovat ihan ok, ei hyviä mutta ei huonoimpiakaan. Äidinkielen esseekokeen pääsin kirjottamaan tilaan, jossa oli vain 5 ihmistä lisäkseni. Itkin salissa paikallani enkä pystynyt olemaan siinä tilassa, joten rehtori onneksi (kovan väännön jälkeen) siirsi minut muualle kirjoittamaan. Olen niiiiiin onnellinen, että seuraavat kirjoitukset ovat vasta syksyllä.
Kotona olot alkoivat olla vähän nihkeät, riitoja syntyi isän kanssa usein, ja kumpikin aloimme olla väsyneitä tilanteeseen. Niinpä saimme ystäväni kanssa ajatuksen, että muutamme yhteen, kumpikin meistä kun halusi pois kotoa, mutta ei kuitenkaan asumaan aivan yksin. Suunnittelimme kaiken, kävimme sossussa kysymässä neuvoa, ja saimme avaimet yhteiseen asuntoomme juuri ennen pääsiäistä. Yhteiselo on lähtenyt yllättävän hyvin käyntiin, emme ole ainakaan vielä tappaneet toisiamme suutuspäissämme.
Enpä oikein keksi mitään muuta kerrottavaa. Kouluun pitäisi kohta lähteä. Huomenna alkaa koeviikko, ja sitten uusi jakso, joka on viimeinen tällä lukukaudella. Tämä kouluvuosi on mennyt todella nopeasti. Kohta on jo kesä!☀
Enpä oikein keksi mitään muuta kerrottavaa. Kouluun pitäisi kohta lähteä. Huomenna alkaa koeviikko, ja sitten uusi jakso, joka on viimeinen tällä lukukaudella. Tämä kouluvuosi on mennyt todella nopeasti. Kohta on jo kesä!☀
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan jokaista kommenttia.